Miika Reinikainen

Työskentelin aikaisemmin IT-alalla konsulttina, mutta sittemmin hyvinvointiala vei mukanaan. Syksyllä 2019 aloitin opiskelemaan Jyväskylän yliopistossa liikuntabiologiaa, joka koostuu biomekaniikasta, liikuntafysiologiasta sekä testaus- ja valmennusopista. Toisin sanoen, olen kiinnostunut ja opiskelen, miten ihminen liikkuu, mitä ihmisen elimistössä tapahtuu tämän liikkuessa ja kuinka näitä kokonaisuuksia voidaan valmennuksen kautta harjoittaa sekä kehittää. Valmistuminen liikuntatieteiden maisteriksi siintää keväällä 2021.

Oma lajitaustani on monipuolinen aina palloilulajeista itsepuolustuslajeihin ja kuntosaliin. Viimeisen 7 vuoden aikana omaksi lajikseni on valikoitunut CrossFit, jonka koen monipuolisuutensa vuoksi tarjoavan jatkuvasti urheilullisia haasteita.

Haluan tarkastella ihmistä aina kokonaisuutena ja omana ainutlaatuisena yksilönä. Oleellista on, että oireiden perimmäinen syy selvitetään, jotta valittu hoitomuoto on mahdollisimman tehokas. Uskon erityisesti aktiivisen liikkeen merkitykseen tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoidossa sekä ennaltaehkäisyssä.

Kehoa tulee kuormittaa monipuolisesti, yhdistäen sopivasti voimaharjoittelua sekä hengästymistä aiheuttavaa liikkumista. Valmentajana haluan tarjota vastaukset kysymyksiin mitä tehdään, miksi ja miten? Korostan kaikessa harjoittelussa hyvää yksilöllistä suoritustekniikkaa sekä sopivaa kuormitusta. Näin saadaan harjoittelusta tarkoituksenmukaista, pienennetään merkittävästi loukkaantumis- ja vammariskiä, ja voidaan myös taata johdonmukainen kehittyminen.

Olitpa sitten liikkumisen osalta vasta-alkaja tai hyvinkin kokenut, olet tervetullut vastaanotolleni. Tavoitteenasi voi olla esimerkiksi alkusysäys liikkumiseen ja sitä kautta yleiskunnon kohottaminen, harjoittelun tuki painonhallintaan, painonnostotekniikan hiominen, tai vaikka voiman ja kestävyyden kehittäminen. Ota rohkeasti yhteyttä ja keskustellaan kuinka voin auttaa sinua toiveittesi ja tavoitteittesi saavuttamisessa.

TOIMIPISTE

HUH-Kamppi
Varaa aika

Ota yhteyttä

YLEISET TIEDUSTELUT

info@huh-helsinki.fi

VARAUKSEN PERUUTTAMINEN

Katso ohjeet

PALVELUKOHTAISET TIEDUSTELUT

+358 40 160 1554 Lähetä viesti WhatsAppissa